Faktoilla ja todellisilla faktoilla on suuri ero politiikan vänrikki
nappulat
Antti Ahonen vastasi nimimerkki Molemmat silmät auki kirjoitukseen 25.5.2005, joka koski hänen ja
Juha Riihirannan kirjoitusta 11.5.2005. Lienee siis syytä selittää ja vastat muutamalla lauseella näihin kirjoituksiin.
Todettakoon, että voitonpäivien 60-vuotisjuhlien valmisteluihin niin lännessä kuin idässäkin
liitettiin liian kanssa ajankohtaista poliittista propagandaa, joka ei tee oikeutta sodan vuoksi kärsineiden ja
kuolleiden kymmenien miljoonien ihmisten muistolle.
Toinen maailmansota on monimutkainen asia, että sitä ei saa pelkistää kysymykseksi, oletko jonkun
väitteen puolesta vai vastaan? Toisen maailmansodan keskusteluissa on päästävä analyyttiseen syiden ja seurausten
pohdintaan, niin kuin asioiden laita oli 10 ja 20 vuotta sitten. Tämän suuntaiselle keskustelulle luulisi olevan
paremmat edellytykset kun esimerkiksi kylmä sota on päättynyt ja Saksan liittokansleri osallistui ensimmäistä kertaa
voiton päivän tilaisuuteen Moskovassa.
Euroopan ja Suomen Kannalta katsottuna on hyvä asia, että EU:n keskusvaltion Saksa on luonnut
erittäin läheiset suhteet sekä Ranskaa että Venäjään. Se jos mikä osoittaa perivihollisuuden kadonneen Euroopasta.
Fakta on myös se, että Neuvostoliitto muodosti rujoudestaan ja vaikeuksistaan huolimatta rautaisen
vastavoiman Yhdysvaltain imperialismille. Ja nyt kun Neuvostoliittoa ei enää ole, sokea Reettakin näkee, millaista
onnettomuutta sen katoaminen merkitsi globaalin maailman köyhälle enemmistölle ja kapitalisten maiden köyhille.
Atlantin takaisen suurvallan presidentti George W. Bush on ilmoittanut saaneensa ylhäältä tehtävän
levittää vapautta ja demokratiaa koko maailmaan. Suurta tehtävää ovat toteuttaneet muutkin suuret johtajat maailmaa
valloittaessaan.
Suurvaltapolitiikan todellisuuteen voi perehtyä myös liittoutuneiden Kolmen suuren eli
Churchillin, Rooseveltin ja Stalinin tapaamista tehdyistä keskustelupöytäkirjoista. Antti Ahoselta ja Juha Riihirannalta
on päässyt unohtumaan tai sivuuttavat tietoisesti, että vastassa ei ollut vuosina 1941 - 1944 ollut pelkästään
Neuvostoliitto vaan faktisesti myös Yhdysvallat ja Englanti, joiden johtajat päättivät asioista pienten liittolaistensa
puolesta ja niiltä mitään lupia kyselemättä.
On syytä vähäsen kertoa mitä mieltä liittolaiset olivat esimerkiksi Baltiasta. Yhdessäkään
käydyssä keskustelussa tai virallisessa neuvottelussa eivät lännen johtajat tiettävästi kiistäneet Neuvostoliiton
oikeutta liittää Baltian maat ja itäinen Puola alueisiinsa. Roosevelt huolehti vain siitä, että asiaa ei mainittaisi
julkilausumassa ennen syksyn 1994 presidentinvaaleja. Hän kaiketi ajatteli tuolloin suurta puolalaissyntyisten
äänestäjien määrää.
Kylmän sodan alkaessa läntinen propaganda ja retoriikkaa muutettiin täysin ja alettiin vaatia
vapauden levittämistä Itä-Eurooppaan. Sitä varten esimerkiksi perustettiin CIA:n rahoituksella - Vapaan Euroopan radio
-. Oli tarkoituksen mukaista unohtaa ja sivuttaa, että Teheranissa vuonna 1943 ja Jaltalla 1945 Churchill ja Roosevelt
olivat vastalauseitta hyväksyneet Hitlerin ja Stalin vuonna 1939 sopimat rajat vieläpä runsaiden korkojen kera.
Kyseiset Lännen johtajat sopivat Stalinin kanssa myös siitä, että Suomea piti rangaista
asettumisesta Saksan liittolaiseksi vuonna 1941. Niissä pöydissä ei erillissotaa tunnustettu. Antti Ahonen olisiko siis
aika jatkaa tutkimuksia pikemmin faktojen kuin väitteiden pohjalta?
Samalla syytä lukea kirjailija Marja-Liisan Mikkolan kirja Menetetty lapsus, joka kertoo faktaa
millaista oli olla Suomalaismiehittäjien vankeudessa vuosina 1941-1944.
faktaa on myös politiikan vänrikki nappulat se, että sinä Antti Ahonen Juha Riihirannan
avustuksella potkaisit pahemman kerran pallon omaan maaliin pelatessanne oikeiston onnetonta presidenttipeliä.
Reijo Sutinen
Riihimäki