Hallitus leikkaa kuntien rahoitusta 

Porvarihallitus kehuu antavansa kunnille lisärahaa. Käytännössä se kuitenkin kiristää kuntien peruspalvelujen rahoitusta.

Hallituksen propagandan mukaan sosiaali- ja terveyspalveluihin tulee ensi vuoden budjetissa 494 miljoonaa lisää valtionosuuksia. Summasta on kuitenkin noin 375 miljoonaa korvausta kuntien veroratkaisujen takia menettämistä verotuloista ja noin 200 miljoonaa on indeksitarkistusta tapahtuneesta hintojen noususta.

Lisäksi kunnilta vähennetään yli 80 miljoonaa, kun tehtäviä siirtyy kunnille ja valtionosuuksien määräytymistekijöitä muutetaan. Erilaisten väliaikaisten avustusten lopettaminen vähentää kuntien rahoitusta noin 20 miljoonaa. Valtio leikkaa kunnilta pois myös sosiaali- ja terveyspalvelujen maksujen korotusten tuomat lisätulot vähentämällä vastaavalla summalla valtionosuuksia. 

Lopputulos on se, että hallituksen lupaama kuntien rahoituksen lisääminen kääntyy kuntien tappioksi yli 150 miljoonalla eurolla. 

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen vaatii kaiken lisäksi kuntia vielä varautumaan siihen, että valtio vähentää lähivuosina entisestään kuntien rahoitusta. Katainen perustelee uusia leikkauksia kansainvälisellä rahoituskriisillä. Kokoomus yrittää laittaa julkisten palvelujen tarvitsijat ja työntekijät taas talouskriisien maksumiehiksi, vaikka kunnille ei ole palautettu 90-luvulla lamaan vedoten tehtyjä valtion rahoituksen leikkauksia.

Talouden taantuman painaessa päälle ei ole mitään järkeä karsia kuntien mahdollisuuksia työllistää ja huolehtia palveluista. Päinvastoin nyt pitää panostaa lisää kuntien palveluihin eikä porvarihallituksen tapaan syytää valtiontalouden ylijäämiä ennenaikaiseen velanmaksuun tai laittaa toista miljardia euroa Hornet-hävittäjien varustamiseen.

Ensitöikseen hallitus ja eduskunta saisivat palauttaa edes osan kunnilta 90-luvun alun jälkeen vuositasolla laskien leikatuista noin viidestä miljardista eurosta. Mutta valtionosuuksiin tehtyjen leikkausten peruminen ei ole esillä edes hallituksen vuodeksi 2010 valmistelemassa valtionosuuksien muutoshankkeessa.

Reijo Sutinen nro 118
SKP kunnallisvaaliehdokas
Riihimäki
 
Takaisin