J. V. Stalin ja Antti Ahonen
Antti Ahonen Lukijalta-palstalla 17.5. kirjoitti sujuvasti asioiden vierestä ja vetoamalla ihmisten tunteisiin faktoja kierrellen ikään kuin pujotellen. Lienee siis syytä selittää ja vastat muutamalla lauseella Antti Ahosen kirjoitukseen.
Todettakoon, että voitonpäivien 60-vuotisjuhlien valmisteluihin niin lännessä kuin idässäkin liitettiin liian kanssa ajankohtaista poliittista propagandaa, joka ei tee oikeutta sodanvuoksi kärsineiden ja kuolleiden kymmenien miljoonien ihmisten muistolle.
Josef V. Stalin kuoli 5.3.1953 melko pian NKP:n 19. edustajakokouksen jälkeen. NKP:n 20. edustajakokous pidettiin helmikuussa 1956. Edustajakokouksessa sanouduttiin irti J.V.Stalinin palvonnasta, virheistä ja määriteltiin toimenpiteet, joilla niiden seuraukset saadaan täydellisesti poistetuksi. Yksilöpalvonnan arvostelussa NKP piti ohjeenaan tuolloin tunnettuja periaatteiden määritelmiä kansanjoukkojen, puolueen ja yksilön osuudesta historiassa, poliittisen johtajan palvonnan sopimattomuudesta olivatpa hänen ansionsa miten suuret tahansa.
NKP oivalsi tuolloin, että vastustajat yrittävät käyttää yksilöpalvontaa liittyvien virheiden julkista arvostelua häikäilemättä hyödykseen sosialismin vastaisissa puuhissaan.
Edustajakokouksen päätöslauselmissa ja NKP:n Keskuskomitean kesäkuun 30. pnä. 1956 hyväksymässä päätöksessään - Yksilöpalvonnan ja sen seurausten poistamisesta - NKP antoi selvän vastauksen kysymyksiin yksilöpalvonnan syntymisen syistä, sen ilmenemisen luoteesta ja sen seurauksista. ( NKP historia kirja Moskova v.1959, Karjalan ASNT Kulttuuriasian ministeriö Sortavalan kirjapaino))
Suomalaiset kommunistit kokivat ja tietävät tarkasti mitä Stalin aikaiset hirmuteot merkitsivät Suomalaisille kommunisteille. Suomen Kommunistinen Puolue sanoutuneet moneen kertaa irti Stalinismista ja Stalinin hirmuteoista. Stalin on kuopattu yli 50 vuotta sitten ja hänen hyvät ja huonot työt on moneen kertaa puntaroitu sekä huonot työt tuomittu. Aina vain hänet kaivetaan esiin oikeiston keppihevoseksi asiassa kuin asiassa.
Stalinin kuoleman jälkeenkään Suomalaiset Kommunistit eivät ole koskaan sokean ihannoin vuoksi puolustaneet Neuvostoliittoa vaan siksi, että Neuvostoliitto muodosti rujoudestaan ja vaikeuksistaan huolimatta rautaisen vastavoiman Yhdysvaltain imperialismille. Ja nyt kun Neuvostoliittoa ei enää ole, sokea Reettakin näkee, millaista onnettomuutta sen katoaminen merkitsi globaalin maailman köyhälle enemmistölle ja kapitalisten maiden köyhille.
Suurvaltapolitiikan todellisuuteen voi perehtyä myös liittoutuneiden Kolmen suuren eli Churchillin, Rooseveltin ja Stalinin tapaamista tehdyistä keskustelupöytäkirjoista. Antti Ahoselta on päässyt unohtumaan tai sivuuttaa tietoisesti, että vastassa ei ollut vuosina 1941 - 1944 ollut pelkästään Neuvostoliitto vaan myös Yhdysvallat ja Englanti, joiden johtajat päättivät asioista pienten liittolaistensa puolesta ja niiltä mitään lupia kyselemättä.
On syytä vähäsen kertoa mitä mieltä liittolaiset olivat esimerkiksi Baltiasta. Yhdessäkään käydyssä keskustelussa tai virallisessa neuvottelussa eivät lännen johtajat tiettävästi kiistäneet Neuvostoliiton oikeutta liittää Baltian maat ja itäinen Puola alueisiinsa. Roosevelt huolehti vain siitä, että asiaa ei mainittaisi julkilausumassa ennen syksyn 1994 presidentinvaaleja. Hän kaiketi ajatteli tuolloin suurta puolalaissyntyisten äänestäjien määrää.
Kylmän sodan alkaessa läntinen propaganda ja retoriikkaa muutettiin täysin ja alettiin vaatia vapauden levittämistä Itä-Eurooppaan. Sitä varten esimerkiksi perustettiin CIA:n rahoituksella - Vapaan Euroopan radio -. Oli tarkoituksen mukaista unohtaa ja sivuttaa, että Teheranissa vuonna 1943 ja Jaltalla 1945 Churchill ja Roosevelt olivat vastalauseitta hyväksyneet Hitlerin ja Stalin vuonna 1939 sopimat rajat vieläpä runsaiden korkojen kera.
Kyseiset Lännen johtajat sopivat Stalinin kanssa myös siitä, että Suomea piti rangaista asettumisesta Saksan liittolaiseksi vuonna 1941. Niissä pöydissä ei erillissotaa tunnustettu.
Antti Ahonen olisiko siis aika jatkaa tutkimuksia pikemmin faktojen kuin väitteiden pohjalta? Samalla syytä lukea kirjailija Marja-Liisan Mikkolan kirja Menetetty lapsus, joka kertoo faktaa millaista oli olla Suomalaismiehittäjien vankeudessa vuosina 1941-1944.
Toinen maailmansota on monimutkainen asia, että sitä ei saa pelkistää kysymykseksi, oletko jonkun väitteen puolesta vai vastaan? Toisen maailmansodan keskusteluissa on päästävä analyyttiseen syiden ja seurausten pohdintaan, niin kuin asioiden laita oli 10 ja 20 vuotta sitten. Tämän suuntaiselle keskustelulle luulisi olevan paremmat edellytykset kun esimerkiksi kylmä sota on päättynyt ja Saksan liittokansleri osallistui ensimmäistä kertaa voiton päivän tilaisuuteen Moskovassa.
Suomen Kannalta katsottuna ei ole huono asia, että EU:n keskusvaltion Saksa on luonnut erittäin läheiset suhteet sekä Ranskaa että Venäjään. Se jos mikä osoittaa - perivihollisuuden - kadonneen Euroopasta.
Reijo Sutinen
Riihimäki