Kaksi historiaa

Bjarne Stenquist kirjoitti: "Vuonna 1918 Suomessa tapahtui suunnilleen samanlainen poliittinen puhdistus, jollaisia on esiintynyt sekä aiemmin että myöhemmin eri puolilla Eurooppaa". (HS 31.1.08) Vuoden 1918 todelliset syylliset-otsikolla Tiedonantajan päätoimittaja Erkki Susi kirjoitti (TA 25.1.08) allakkajärjestyksessä, miten kaikki tapahtui; kuka teki mitä ja missä järjestyksessä.

Kuinka monta vuotta pitää mennä vielä, että oraalle noussut totuus vihdoin asettuisi taloksi. Niin, että se tulisi kansallisomaisuudeksi, kansan historiankäsitykseksi. Montako vuotta vielä menee siihen, että Suomen "virallinen" historia kirjoitettaisiin uudestaan. Semmoiseen, jota koulussa opetettaisiin. Väinö Linna raotti ovea tälle tielle jo kauan sitten. Sitten ovi loksahti kiinni päätellen ihan viralliseksikin luonnehdittavista kannanotoista. Tiedotusvälineisiin eksyy juttuja, joita Stenqvuist kritisoi ja niitä, joita Susi ennusti tulevan.

Ehkä yhdestä maasta voi olla kaksi erilaista historiaa, jossakin ulkomailla. Ei kai meillä kuitenkaan, sivistyneessä Suomessa.

Luulisin, että Stenquist on oikeassa sanoessaan: "Suomen 1918 tapahtumat ovat yksi Euroopan monista unohdetuista joukkomurhista". Oikeassa lienee myös Susi sanoessaan työväenliikkeen ajautuneen itsepuolustukseen ja vallankumoukseen porvariston aseellista päällekarkauksilta suojautuakseen.

Suomen itsenäisyys ratkaistiin vuoden 17 joulukuussa. Sitten Venäjä ei kuulunut enää meille. Lahtarimme etsivät keinoja liittää Suomi Saksan vasalliksi. He eivät hankkeessaan onnistuneet, ulkoisista olosuhteista johtuen, ja panivat pystyyn kansalaissodan. Työväenliike, Suomen itsenäisyyttä puolustavana, oli tapettava. Kirjaimellisesti.

Ja sitten vielä pidetään itsenäisyyspäivän juhlia teemoilla, joilla ei ole mitään tekemistä Suomen itsenäisyyden kanssa. Allakka heittää vuosikymmeniä.

Markus Puranen
Lahti

Takaisin