Matkaan ja oppia

Lahden kaupungin tarkastuslautakunta päätti lähteä reissuun. Kysymyksessä on opintomatka. Kohta paikkansa jättävän lautakunnan on viimeistään nyt tiedettävä muutamia asioita. On tehtävä opintomatka, jotta lautakunta voisi todeta eläneensä kuntalain ja Lahden kaupungin tarkastussäännön määräämässä järjestyksessä. Aikaisemmat opintomatkat ovat jättäneet pahan vajeen tarkastuslautakunnan jäsenten oppimäärään. Sellaisetkaan eivät sitä ole täydentäneet kuin olivat tutustuminen Päijät-Hämeen kulttuuriperintökohteisiin ja Suomen kansallisteatterin Reviisori-esityksen katsominen. Ja muut.

Tarkastuslautakunnalle on jäänyt hieman sumeaksi se, mitenkä sveitsiläiset ovat järjestäneet paikallishallintonsa ja tarkastustoimensa. Veronmaksajat kun moittisivat: mitenkä lautakunta on kyennyt käyttämään sääntönsä mukaista oikeutta tarkastaa tarpeellisessa määrin Lahden kaupungin taloutta ja hallintoa ilman tuota tietoa. Ne moittisivat siitä miksi tarkastuslautakunnalle on jäänyt hämäräksi Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston toiminta. Ensikäden tietoa sillä ei ole ollut siitäkään miten toimivat Euroopan tilintarkastustuomioistuin ja Euroopan investointipankki. Näistä nyt otetaan selvää kerralla. Matkalla lisäksi on luvassa tavata joku Olli Rehn. Tosin vasta luvassa. Asia kuitenkin järjestynee, koska Kyösti Toivonen-niminen henkilö lähtee matkan johtajaksi. Hän, Euroopassa aikaisemmin käyneenä, tuntee tyypin ja paikat.

Matka aloitetaan lentokoneella Sveitsin Zyrichiin. Siitä jatketaan maanteitse Luzerniin ja sieltä Ranskan Strasbourgiin. Tämän jälkeen matkataan bussilla suurruhtinaskunta Luxemburgiin, jonka jälkeen lentokoneella Helsinkiin. Viisi päivää siinä kuluu. Ei kai sinä aikana Lahden kaupungissa ehdi ihmeempiä tapahtua. Noin tarkastuslautakunnan kannalta ajatellen.

Ilmeisen alimitoitetun kustannusarvion mukaan matkan hinnaksi tulisi vähintään 22 500 euroa. Matkalle lähtevät äänin 9-2 ne, jotka pitävät asiaa sopivana. Noin veronmaksajan kannalta ajatellen.

Markus Puranen
Lahden kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen

Takaisin