SOSIALISMIN NÄKÖALA

  Nykyisessä finanssikriisissä kysymys sosialismista nousee tai sen pitäisi nousta esiin ainakin siinä yhteydessä kun mietitään, mikä on akuuttien velkakriisimaiden (tällä hetkellä Kreikka, Irlanti, Portugali) kohtalo ja tulevaisuus. Jos nämä (ja ehkä monet muut) maat joutuvat velkasaneeraukseen eli käytännössä vararikkoon, mikä on silloin niiden tulevaisuus? Tätä kysymystä eivät valtiollisen enempää kuin EU-tason päättäjätkään osaa, uskalla ja ennen kaikkea halua syvemmin pohdiskella.

 Investointipankki Lehman Brothersin konkurssista syyskesällä 2008 alkanut talouskriisi jatkuu edelleen. Samalla velkakriisi muuttuu yhä syvemmäksi ja pitkäaikaisemmaksi.

 Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen toteaa, että ”Kreikka pysyy pystyssä teeskentelyllä” eli Euro-alueella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin rahoittaa Kreikkaa ja siksi muka uskotaan siihen, että Kreikka pystyy maksamaan saamansa tukiavustukset takaisin, vaikka näin ei todellisuudessa tapahdu (Helsingin Sanomat  2.6. 11).

  Puttonen ihmettelee aiheellisesti sitä, että EU kasaa jälleen uutta tukipakettia Kreikan ensi vuonna erääntyvien lainojen uudelleenrahoittamista varten. Miksi näin tapahtuu ja miksei jo uskota, että kriisi ei ratkea tukimiljardeja pankeille syytämällä?

  Ilmeisesti taustalla on EU-johtajien lapsellinen ja sitkeä usko siihen, että kapitalismi jälleen kerran korjaa itse itsensä ja että jossakin vaiheessa palataan entiseen menoon. Mutta entä jos ei palatakaan? Entä jos taustalla on Marxin ja Engelsin toteama tuotantovoimien ja tuotantovoimien omistussuhteiden ristiriita, joka nykyvaiheessa ilmenee reaalitalouden ja kuvitteellisen talouden välisenä sovittamattomana ristiriitana, joka ei ole korjattavissa tähänastisilla porvarillisilla talouspoliittisilla keinoilla?

Kokonaiset kansakunnat EU: n leipäjonossa

  Tällä hetkellä silmiemme edessä on näky, jossa eivät ainoastaan huono-osaisimmat yksityiset kansalaiset, vaan myös huono-osaisimmat valtiot ovat yhä enemmän ajautumassa EU:n jatkuvan vastikkeettoman hätäavun varaan eli suoraan sanottuna EU:n leipäjonoon.

  EU-päättäjät ovat alun perin ilmeisesti olettaneet tai teeskennelleet uskovansa, että jokin perussumma (Kreikan kohdalla 110 miljardia, Irlannin 85 mrd ja Portugalin 78 mrd euroa) riittäisi nostamaan nuo maat kertaheitolla takaisin jaloilleen siten, että lisäavustusta ei enää tarvittaisi. Näinhän asia ei tietenkään ole. Vastaavalla tavalla kuin alkuviikosta ruokakassinsa vastaanottaneen yksityisen kansalaisen eväät on parissa päivässä syöty ja hänen on pakko palata jälleen loppuviikosta takaisin leipäjonoon, samoin vastaava avuntarve koskee tasaisin väliajoin myös kokonaista kriisiin ajettua kansakuntaa.

  Koko Euro- alue on taloudellisesti kriisiytymässä, sijoittajat (siis pankit ja pelurit) ovat menettäneet luottamuksensa (mikä heidän luottamuksensa sitten lieneekin)yksityisten valtioiden kykyyn hoitaa asioitaan samalla kun kansalaisten enemmistö menettää luottamuksensa pelureihin. Edessä saattaa olla rahamarkkinoiden paniikki ja pörssiromahdus. Uhkaava katastrofi ja kuinka sitä vastaan on taisteltava, sanoisi varmaan tämän päivän Lenin.

Sosialismin edellytykset

Millaiset edellytykset sosialismin luomiselle ovat nykymaailmassa? Kaksi alle kolmekymppistä nuorukaista Karl Marx ja Friedrich Engels käsittelivät Brysselissä vuosina 1845-46 kirjoittamassaan ”Saksalaisessa ideologiassa”  tulevan kommunistisen (sosialistisen) yhteiskunnan syntyedellytyksiä. He ottivat lähtökohdakseen Marxin jo aikaisemmin paljastaman vieraantumisilmiön, joka on ymmärrettävä pitkänä maailmanhistoriallisena prosessina.

  Tuo vieraantuminen voidaan marxismin klassikoiden mukaan voittaa siinä vaiheessa kun se muuttuu  ”sietämättömäksi mahdiksi” ja kun ”tuo vieraantuminen muuttaa ihmiskunnan perusjoukon kerrassaan ’omistamattomaksi’ ja asettaa sen vastakkain samanaikaisesti olemassa olevan rikkauden ja sivistyksen maailman kanssa” (Marx ja Engels, Valitut teokset 6 osassa, osa 2, s.93).

  Marxin ja Engelsin mukaan tuon mahdin voittaminen edellyttää tuotantovoimien suurta kasvua ja korkeaa kehitysastetta, sillä ”vain tuotantovoimien universaalisen  kehityksen mukana syntyy ihmisten universaalinen kanssakäyminen, jonka vuoksi toisaalta ’omistamattoman’ joukon ilmaantuminen tapahtuu kaikilla kansoilla samanaikaisesti” (vahvennus KM ja FE).

  Marxin ja Engelsin näkemys tuntuu yllättävästi yhdentyvän ns. globalisaatioilmiön ja erityisesti nyt vallalla olevan ”rahoituskriisin” kanssa. Nykyvaiheessa osakekurssien liike leviää lähes hetkessä ympäri maailmaa ja ”omistamattomia” koskettavat samat piinaavat tekijät, työttömyys, asunnottomuus, hintojen nousu, yleinen turvattomuuden tunne eli  huomattavan suuri osa ihmisistä ja ihmiskunnasta joutuu elämään saman ”sietämättömän mahdin” alaisuudessa. 

  Ulkopuolisen mahdin syrjäyttäminen

Marx ja Engels luonnehtivat tuota mahtia yksilöille ”vieraana, heille ulkopuolisena valtana, jonka alkuperä ja päämäärät ovat heille tuntemattomat, jota he siis eivät voi enää hallita”. Sen sijaan pystyttämällä tuotannon kommunistisen sääntelyn ”ihmiset saavat jälleen määräysvaltaansa vaihdon, tuotannon ja keskinäisen kanssakäymisensä harjoittamistavan”. Saksalaisessa ideologiassa Marx ja Engels ennakoivat suorasukaisesti, että ”Kommunismi on empiirisesti mahdollinen ainoastaan hallitsevien kansojen ’kertakaikkisena’ ja samanaikaisena toimintona” (mt., s. 94).

  Sosialismi aluksi yhdessä maassa

  Sen johtopäätöksen rinnalle, että proletaarinen vallankumous voisi voittaa ainoastaan samanaikaisesti pisimmälle edistyneissä kapitalistisissa maissa,  tuli sittemmin Leninin näkemys vallankumouksen voiton mahdollisuudesta imperialismin kaudella aluksi muutamissa tai jopa yhdessä erillisessä maassa.

  Kapitalistimaiden suureen taloudelliseen eriarvoisuuteen viitaten Lenin kirjoitti vuonna 1915: ”Taloudellisen ja poliittisen kehityksen epätasaisuus on kapitalismin ehdoton laki. Siitä seuraa, että sosialismin voitto on mahdollinen ensi aluksi  muutamissa tahi jopa yhdessäkin erillisessä kapitalistisessa maassa” (Lenin, Valitut teokset neljässä osassa. Osa 2, s. 321-2).

  Leninin mukaan kapitalismin maailmanlaajuinen ketju oli mahdollista murtaa heikoimmassa kohdassaan, Venäjällä – kuten tapahtuikin. Tällä hetkellä kapitalismin sisäinen kehitys näyttää nostavan uudelleen esiin Marxin ja Engelsin arvion pitkälle kehittyneen kapitalismin yhteisestä ”sietämättömästä mahdista”, mikä osaltaan mahdollistaa ja tekee välttämättömäksi eri maissa työväenluokan yhdensuuntaisen ja jopa samanaikaisen etenemisen kohti sosialismia.

  Marx ja Engels kirjoittivat ”Saksalaisen ideologian” Brysselissä. Tuota tekstiä lukiessa ei voi oikeastaan muuta kuin huokaista:  Kunpa joku parivaljakko kirjoittaisi tämän päivän (2011) Brysselissä yhtä älykkäitä kuin nuo kaksi nuorukaista 165 vuotta sitten. Mutta tämä lienee turha toivo! Jos EU:n alueella vallitsee kansaa kurittavana tekijänä laajalti kurjuuden filosofia (Proudhon), niin samaan aikaan Brysselin päättäjien päitä näyttää hallitsevan Marxin toteama filosofian kurjuus.   

Valtiomonopolistinen kapitalismi ja sosialismi

Leninin mukaan ”valtiomonopolistinen kapitalismi on mitä täydellisintä sosialismin aineellista valmistelua, siihen johtava eteinen, historian portaikon se askelma, jonka sekä sosialismiksi nimitetyn askelman välissä ei ole mitään väliaskelmia” (Lenin, Uhkaava…s.126 ).

Leninin mukaan nuo kaksi käsitettä (valtiomonopolistinen kapitalismi ja sosialismi) sivuavat toisiaan niin läheltä, että ”sosialismi onkin juuri valtiokapitalistista monopolia, joka on pantu palvelemaan koko kansaa ja on sikäli lakannut olemasta kapitalistista monopolia”. Näin ollen ”monopolista… ei voida mennä eteenpäin kulkematta sosialismia kohti” (Lenin, em. s. 125).

Historian pitkät kehityskulut

  Yleisesti on havaittavissa, että kunkin ajan ihmisten on vaikea ajatella historiallisia kysymyksiä sukupolvien rajat ylittävinä prosesseina. Sosialismia ”odottaessa” usko sosialismin toteuttamisen mahdollisuuteen hiipuu. Kuitenkin pitäisi huomioida historian pitkät kehityskulut.

  Kun ajatellaan vallan siirtymisen hitautta porvaristolta työväenluokalle on otettava huomioon, että porvariston aineelliset elinehdot eli tuon luokan ”omin” tuotantotapa alkoi kehittyä Länsi-Euroopassa jo 900-luvulla, jolloin kaupunkitalous irtaantui kartanotaloudesta ja kauppa sai kapitalistisen luonteen (Heikki Lehtonen 1983, s.74-5).

  Porvariston aineellista perustaa voimakkaasti suosinut kauppakapitalismi sai valtavan lisäpontimen 1400-luvun lopulta lähtien suurten löytöretkien myötä. Samalla aateliston valta alkoi vähitellen murentua sen seurauksena, että tuon vallan perustana olleet feodaaliset ja maaorjuudelliset omistussuhteet eivät enää kyenneet hallitsemaan eli sulkemaan sisäänsä valtavasti kasvaneita tuotantovoimia ja pääomien liikkuvuutta.

Porvaristo oli aateliston kanssa tiukilla

  Tästä porvaristolle suosiollisesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta porvaristo joutui kamppailemaan valtiollisesta vallasta aateliston kanssa vuosisatojen ajan. Vielä 1500-luvullakaan porvaristo ei Alankomaita lukuun ottamatta onnistunut nousemaan hallitsevan luokan asemaan missään Länsi-Euroopan maassa. Englannin porvarillisen vallankumouksen katsotaan toteutuneen oleellisesti vuosina 1642-1649 kansalaissodassa, jossa porvariston johtavana hahmona toimi alahuoneen jäsen Oliver Cromwell.

Kun kansainvälisessä työväenliikkeessä ehkä ihmetellään ja tuskitellaan sitä, miksi Pariisin kommuunin (1871) ja Venäjän sosialistisen vallankumouksen (1917) jälkeen sosialismin toteutuminen on ollut niin hidasta ja takaiskuja kokenutta, on ehkä hyvä muistaa, että aikoinaan porvarisluokan valtaannousu oli hidasta ja eri maissa hyvin eriaikaista. Niinpä Cromwellin johdolla toteutetusta vallanvaihdosta Englannissa ennätti kulua noin 150 vuotta ennen kuin valta siirtyi ratkaisevasti porvaristolle Ranskassa 1700-luvun lopussa.

  Sosialismin etenemisen ”hitautta” tai ”nopeutta” arvioitaessa olisi paikallaan ottaa huomioon sekin, että sosialismin etenemistä on pyritty patoamaan 1900-luvulla mm. kahdella imperialistisella maailmansodalla sekä sen jälkeen sodilla, joissa on kuollut enemmän ihmisiä kuin mainituissa maailmansodissa yhteensä. Nämä sodat ovat olleet erityisen haitallisia ja tuhoisia työväenluokalle ja työväenluokan ihmisille.

Sosialismi kohottautuu maapallolle prosessinomaisesti

  Pariisin kommuunin (1871) myötä toteutui ensimmäisen kerran sosialismin  ilmaantuminen  maapallolle valtiollisena järjestelmänä. Kun Kommuuni piti puoliaan  Ranskan oikeiston aseellisen hyökkäyksen edessä noin 70 päivää, niin 50 vuotta myöhemmin lokakuun vallankumouksen myötä syntynyt neuvostovaltio kesti 70 päivän asemesta 70 vuotta. Samaan aikaan maailmaan ilmaantui kokonainen sosialististen maiden joukko. Kiinan Kansantasavallan talouden valtava nousu erityisesti parina viime vuosikymmenenä on jälleen vahvistanut merkittävästi sosialismin asemaa maailmanlaajuisesti.

  Merkille pantavaa kuitenkin on, että sosialismi ei valtiollisena järjestelmänä ole vielä toistaiseksi toteutunut missään pitkälle kehittyneen kapitalismin vyöhykkeellä. Lenin esitti vuonna 1920 ajatuksen, jonka mukaan ”Venäjän oli vuoden 1917 konkreettisessa, historiallisesti varsin erikoislaatuisessa tilanteessa helppo alkaa sosialistinen vallankumous, kun sen sijaan sen jatkaminen ja loppuun suorittaminen on Venäjällä vaikeampaa kuin Euroopan maissa” (Lenin, ”Vasemmistolaisuus”…, s. 64).

  Tuolle Leninin havainnolle näyttää myöhempi historian kehitys antaneen lähes eräänlaisen yleislain luonteen. Sosialismin aloittaminen näyttää olevan ”helpompaa” alikehittyneen kapitalismin kuin pitkälle kehittyneen kapitalismin oloissa kun taas sen jatkaminen on kehitysmaatasolla ja vihamielisen kapitalistileirin saartamana huomattavan vaikeaa.

  Neuvostovaltion esimerkki osoitti monessa suhteessa, kuinka vaikeaa sosialismin jatkaminen oli olosuhteissa, joissa puuttuivat monet ”kypsyneet” tuotanto- ja organisaatiomuodot, jotka pitkälle kehittyneessä kapitalismissa Lännessä olivat jo olemassa.  Venäjällä sosialismia jouduttiin toteuttamaan osin vielä ”feodaalisissa”, virallisesti vuonna 1861 lakkautetun maaorjuuden jälkeisissä olosuhteissa.

  Sen sijaan sosialismiin siirtymisen kannalta Venäjällä puolestaan vallitsivat vuonna 1917 määrätyt konkreettiset olosuhteet (esim. luokkasuhteiden jyrkkä vastakkaisuus), jotka Länsi-Euroopasta puuttuivat. ”Länsi-Euroopasta puuttuvat nyt tällaiset erikoislaatuiset (Venäjälle ominaiset SR) edellytykset, eikä tällaisten tai tämäntapaisten edellytysten toistuminen ole varsin helppoa” (Lenin, em. teos, s. 65).

Tilanne Euroopassa

  Näin oli siis vuonna 1920. Mutta mikä on tilanne tänä päivänä? Puuttuvatko Länsi-Euroopasta edelleen sosialismiin siirtymisen konkreettiset edellytykset vai ovatko ne nyt ilmaantuneet paikalle?  Eteläisen Euroopan maista ainakin Kreikka, Portugali, Espanja ja Italia ovat talouksiensa osalta ja velkakriisin johdosta ennen näkemättömissä vaikeuksissa. EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat kiristämässä Kreikan, Irlannin ja Portugalin kansalaisten elämisen ehdot lähes orjuutta muistuttavaan tilaan.  Marxin ja Engelsin aikoinaan ennakoima ”sietämätön mahti” on levittäytymässä samankaltaista kurjuutta ympärilleen levittäen yhä laajemmalle Euromaiden ja koko EU:n alueelle.

  Vaikeuksiin ajetut valtiot eivät pysty kohottamaan talouttaan, vaan ovat pikemminkin ajautumassa kehittyvien talouksien tasolle. Jossakin informaation virrassa vilahtaa tieto, että Kreikan luottoluokitus on Pakistanin kanssa samalla roskaluokituksen tasolla. Eikö  tilanne ala olla sellainen, että sosialismi saattaa rantautua ensimmäistä kertaa maailman historiassa pitkälle kehittyneen kapitalismin vyöhykkeelle. Jos sosialismiin siirtyminen on kehitysmaatasolla ehkä helpompaa, niin eikö juuri eräiden EU-maiden painaminen tuolle tasolle alenna kynnystä sosialismin sisään tulolle?

  Eikö noissa kurjistetuissa valtioissa yhä laajemmat kansankerrokset ala olla sitä mieltä, että sosialismi, nimenomaan 21.vuosisadan sosialismi,  on parempi vaihtoehto kuin tuollainen kurjuus? Leninin tunnetun lauseen mukaan: ”Vallankumous voittaa vasta silloin, kun ’pohjakerrokset’ eivät halua vanhaa ja kun ’huippukerrokset’ eivät voi elää vanhaan tapaan” (”Vasemmistolaisuus”…, s.91, vahvennus VL). Tämä prosessihan toteutuu tavallaan parhaillaan  ennen näkemättömässä mittakaavassa eräiden arabivaltioiden liikehdinnässä.

  Sosialismiin siirtyminen ei ole mahdollista ilman laajojen kansankerrosten asettumista yhteiskunnan syvällisten muutosvaatimusten taakse. Leninin mukaan syvällisen yhteiskunnallisen muutoksen toteuttaminen on myös mahdotonta ilman yleiskansallista (sekä riistettyjä että riistäjiä käsittävää) kriisiä (”Vasemmistolaisuus”..s.92). Muutos voi ja sen täytyykin toteutua demokratian kautta siten, että kansan enemmistön tahto toteutuu vähemmistöön nähden.

  13.6.2011/ Seppo Ruotsalainen

Lähteitä:

Lehtonen, Heikki, Työvoiman käytön ja uusintamisen muodot. Näkökulma sosiaalipolitiikan historiaan. Tampere: Vastapaino, 1983.

 

Lenin, V.I. Euroopan Yhdysvallat- tunnuksesta. Valitut teokset neljässä osassa. Osa 2, s. 319-322. Kustannusliike Edistys. Moskova.

 

Lenin, V.I.  Uhkaava katastrofi ja kuinka sitä vastaan on taisteltava. Valitut teokset neljässä osassa. Osa 3, s. 91-131. Kustannusliike Edistys, Moskova.

 

Lenin, V,I. ”Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa. Kustannusliike Edistys. Moskova

 

Marx, K., Engels,F. Feuerbach, materialistisen ja idealistisen katsantokannan vastakkaisuus (Saksalaisen ideologian 1.luku). Teoksessa Marx, Engels, Valitut teokset. 6 osaa. Osa 2, s.67-147. Kustannusliike Edistys. Moskova 1978.